Torronsuolla sumua kuvaamassa

Herätyskello soi armottomasti varttia vaille kaksi yöllä. Tuntuu kuin olisin tuskin ehtinyt nukahtamaan saatuani vihdoin yömyöhään kamat pakattua Torronsuon retkeä varten, vaikka pari tuntiahan tuosta on jo aikaa. Herään ihmettelemään, että mihin olen taas mennyt suostumaan. Kuka hullu lähtee keskellä yötä ajamaan lähes sadan kilometrin päähän valokuvaamaan suota? 

Näillä mietteillä alkoi tämän kesän tähän mennessä hienoin kuvausretki Torronsuolle. Onneksi en ollut paikalla yksin, parin muun innokkaan valokuvaajan seurassa ei oma tekeminen tunnukaan enää läheskään niin hölmöltä. Tarkoitus oli mennä kuvaamaan suolla kesäaamuisin leijailevaa sumua ja katsoa mitä uutta sen avulla saisi maisemakuvauksesta irti. Ja reissu onnistui hienosti, näkymät saivat suorastaa haukkomaan henkeä.

Saavuimme suolle hyvissä ajoin jo ennen auringonnousua, hieman yli kolme yöllä. Päätimme viime metreillä mennä ensin näköalatornin sijaan etelämpänä sijaitsevaan lintutorniin, joka oli kyllä matalampi, mutta ilmansuuntia arvioidessa arvelimme sen tarjoavan paremmat näkymät suolle auringonnousun aikaan. Kuvasimme suota ahkerasti auringonnousuun saakka, jonka jälkeen sumu hälveni nopeasti ja oli aika kaivaa termarit esille ja syödä hieman aamupalaa. Sumu toi suolle todella aavemaisen ja epätodellisen tunnelman, ja harvoin olen ollut yhtä tyytyväinen ottamiini valokuviin jo kameran näytöltä niitä nopeasti katsellessani.

Ajattelimme poiketa vielä toisellakin tornilla, vaikka epäilimme hieman ettei siellä enää auringon noustua olisi kovin paljoa kuvattavaa. Onni oli kuitenkin puolellamme, suon takana on pieni mäen nyppylä ja metsää, joka oli peittää suon auringon säteiltä pidempään kuin ensimmäisessä kuvauspaikassamme. Niinpä suolla oli vielä sumua, ja tuntui kuin se olisi jopa hieman sakeentunut sitä mukaa kun aurinko pääsi lämmittämään suota. Yllä oleva kuva näyttää, kuinka paljon sumua suolla leijaili ja miten korkealta aurinko jo paistoi sumun läpi. Onnistuin tiputtamaan vastavalosuojanikin tornista alas, niin paljon oli intoa puntissa allekirjoittaneella.

Ei voi muuta sanoa, kun että kerrankin kannatti herätä epäinhimilliseen aikaan ja pakottaa itsensä liikkeelle. Takaisin kotiinkin ehdittiin ajoissa muun perheen vielä nukkuessa.  Mitäpä sitä ei muutaman hassun valokuvan eteen tekisi? Alla on kuvakokoelma parhaiten onnistuneista kuvista reissulta.