Tähtikuvauksen perusteet

Linnunrata näkyy myös paljaalla silmällä, kunhan vain on riittävän pimeää. Shutterstock - The Milky Way
(Canon EOS 5D Mark II - 14 mm, f 2.8, 25sek, ISO 4000)

Jotenkin olen aina ajatellut, ettei tähtien tai Linnunradan kuvaaminen onnistu ilman erityistä ja kallista varustusta, mutta sainpa taas huomata olleeni väärässä uskomusteni kanssa. Käytiin jo toisen kerran kokeilemassa tähtien kuvaamista yöllä pimeyden keskellä. Tähtitaivaan valokuvaaminen on todella hienoa hommaa, ja se onnistuu melko mukavasti myös ihan normaalilla nykyaikaisella digijärkkärillä.

Tähtikuvauksella tarkoita tässä jutussa sellaisten valokuvien ottamista joissa näkyy tähtiä, joko osana maisemaa tai ihan sellaisenaan mustalla taivaalla. Superteleskoopeilla kuvatut tähtisumut ja muut avaruuden ihmeet ovatkin sitten ihan oma lukunsa, sellaisesta ei minulla ole kokemusta. Laitoin ylös muutamia perusasioita, joiden avulla melkein kuka tahansa voi käydä kokeilemassa mitä taivaalta saa kamerallaan kuvattua.

Sopiva kamera ja objektiivi tähtikuvaukseen

Tähtien kuvaamiseen käy melkein mikä tahansa digijärkkäri, jossa herkkyyttä voi nostaa ainakin ISO 3200:n. Jos kamera tekee siedettävää jälkeä vielä ISO 6400 arvolla, ei objektiivin tarvitse enää olla super valovoimainen, vaan melkeinpä kittilinssilläkin pärjää. Myös kroppikennoinen kamera käy ihan yhtä hyvin, vaikkakin täyskennoiseen on ehkä helpompi löytää tähtikuvaukseen sopiva laajakulmaobjektiivi järkevällä hinnalla. 

Objektiivi saa olla tietenkin niin valovoimainen kuin mahdollista, ja laajakulmalla saa helpommin mahtumaan paljon tähtiä kuvaan varsinkin maisemakuvissa. Myös todella valovoimainen normaaliobjektiivi (esim. 50mm f1.4) on kokeilemisen arvoinen, vaikka niissä on usein reunapiirto täydellä aukolla melko kehnolla tasolla.

Nämä kuvat on kuvattu Canon 5D Mark II:lla, joka ei todellakaan edusta viimeisintä tekniikkaa, mutta koska se on täyden kennon kamera, pysyy kohina siedettävällä tasolla myös suurilla ISO-arvoilla. Objektiivi on Samyang 14mm f 2.8. Ostin kyseisen lasin ihan tätä tarkoitusta varten. Se on käsitarkenteinen ja siksi hyvin edullinen, ja koska noin laajan kuvakulman piirtävä objektiivi on todella helppo tarkentaa, uskalsin huoletta hankkia sen vaikka en käsin ole tottunutkaan tarkentamaan. Automaattitarkennuksesta ei tähtikuvaamisessa muutenkaan ole mitään hyötyä, ja voi pojat, miten terävää jälkeä Samyang tekee!

Kuvaan kannattaa sisällyttää jokin aiheeseen sopiva kohde.
(Canon Canon EOS 5D Mark II - 14 mm, f 2.8, 20 sek, ISO 3200)

Jalusta saa olla mahdollisimman tukeva

Kameran ja objektiivin lisäksi tähtikuvaukseen tarvitaan tietenkin jalusta. Monessa paikassa toitotetaan, että mahdollisimman tukeva jalusta pitää aina olla. Totta, tukevalla jalustalla saa tärähtämättömiä kuvia. Mutta jos jalusta pitää raahata jonnekin tiettömien teiden päähän, ja siitä vielä kilometri soita pitkin hyppien, ei kukaan halua kantaa mukanaan painavaa jalustaa vaikka se olisi kuinka tukeva.

Aikani etsin kevyttä ja tukevaa jalustaa, joka olisi vielä mahdollisimman edullinen. Eli kompromissi monessa suhteessa. Löysin vihdoin MeFoto Roadtrip -jalustan, jonka tilasin Amazonista. Ainakaan silloin ei jalustaa vielä Suomesta suoraan saanut. Siinä kaksi nerokasta ominaisuutta, jotka erottavat sen monista muista jalustoista. Ensinnäkin sen jalat kääntyvät kuljetusasennossa ylöspäin, jolloin se mahtuu kuulapäineen kamerareppuni sisään. Sen lisäksi kolmijalasta voi irrottaa yhden jaloista ja ruuvata keskitangon kuulapäineen sen jatkeeksi, jolloin se toimii yksijalkaisena monopodina. Ja korkeus vieläpä riittää juuri sopivasti silmälle kun kuvaan seisaaltani. Aika hyvin, kun ottaa huomioon että olen yli 185 cm pitkä. Erittäin monikäyttöinen jalusta siis, hintaa sille kertyi postikuluineen parisensataa euroa.

Jalustan valinta ei ole mikään yksinkertainen asia, mutta väittäisin kyllä, että miltei millä tahansa jalustalla saa tähtitaivaan kuvattua. Keli harvoin on kovin tuulinen silloin kun tähdet ovat esillä. Ja kunhan jalusta nyt kantaa kameran painon ilman, että jalat vääntyvät väsymyksestä, niin eipä kuviin juuri tärähdyksen aiheuttamaa epäterävyyttä saa syntymään.

Tähdet toimivat osana maisemaa.
(Canon Canon EOS 5D Mark II - 14 mm, f 2.8, 20 sek, ISO 3200)

Missä ja milloin tähtiä kannattaa kuvata?

Tähtiä pitää kuvata täysin pimeässä. Tämä tarkoittaa sitä, että pitää etsiä sellainen paikka, joka on mahdollisimman kaukana lähimmästä kaupungista, joka sotkee tähtitaivaan valosaasteellaan. Olimme kuvaamassa Janakkalan Sääjärven maastossa, jonne matkaa Hämeenlinnasta on ehkä kymmenisen kilometriä, ei sen kauempana siis kuitenkaan. Paikka ei ole vielä ihan täydellinen, pientä valonkajastusta oli havaittavissa kaupungin suunnalta. Se kelpasi meille kuitenkin oikein hyvin testailuumme, ensi kerralla menemme tosimielellä ehkä vaikkapa Evon metsiin.

Päivällä ei paljoa tähtiä näy, siksi niitä kuvataan yöllä. Mutta mikä mikä tahansa yö ei käy. Kesällä kun yöt ovat aivan liian valoisia tähtikuvaamiseen, kannattaa mieluummin kuvata vaikka aamusumuja. Mutta näin syksyllä kun on pimeää, ovat tähdetkin parhaimmillaan, ja silloin kytätään selkeitä ja kylmiä öitä. Ja etsitään otsalamppuun pattereita. 

Kannattaa huomioida myös kuun vaikutus yötaivaalla. Paras aika tähtikuvaamiseen on uuden kuun aikaan, kun kuuta ei juuri taivaalla näy. Huomasimme ensimmäisellä kuvauskerralla kuun sotkevan tähtimaisemaa loimotuksellaan. Nyt toisella kertaa tilanne oli selvästi parempi.

Myös Linnunrata sopii kuvaan muiden elementtien kanssa.
(Canon Canon EOS 5D Mark II - 14 mm, f/2.8, 25 sek, ISO 3200

Kameran asetukset tähtikuvausta varten

Vasta kokeilemalla löytyvät parhaat asetukset tähtien valokuvaamiseen, mutta jostainhan pitää lähteä liikkeelle. Ensinnäkin kamera kannattaa laittaa manuaalivalotukselle, eli M-tilaan. Aukko kannatta avata täysin auki, sitä voi sitten jäljempänä himmentää jos terävyys ei meinaa riittää tähtien kuvaamiseen. Herkkyys kannattaa laittaa ISO 3200:n ja suljinajaksi vaikka 20 sekuntia.

Seuraavaksi kamera suunnataan haluttuun suuntaan. Jos linnunrataa haluaa kuvata, sen löytää helpoimmin älypuhelimeen ladattavalla ohjelmalla (esimerkiksi Starwalk2, joka on saatavilla IOS-laitteille). Hienoimmat kuvat omasta mielestäni syntyy kuitenkin silloin, kun tähtitaivas on osana maisemaa, vaikkapa tyynen järven rannalla.

Tarkennus pitää tehdä käsin, ja se taitaa olla koko homman haastavin osuus. Kannattaa aluksi laittaa automaattitarkennus pois päältä ja ruuvata tarkennusrengas sinne äärettömän merkin kohdalle. Periaatteessa näin toimien kuva on tarkka äärettömään saakka, mutta käytännössä tarkennusta piti ainakin oman kokeiluni perusteella tuoda jokin verran lähemmäksi. Kokeilemalla oikea kohta selviää.

Suljin kannattaa laukaista joko ajastimella tai lankalaukaisimella, näin minimoidaan kameran tärähdys laukaistaessa. Peilinkin voi nostaa ylös etukäteen niin halutessaan, minä en sitä kuitenkaan tullut tehneeksi, mutta hyvinpä näyttää silti tarkkuus kuvissa riittävän. Seuraavaksi odotellaan hievahtamatta puolisen minuuttia ja tarkistetaan tulos kameran ruudulta.

Kokeilun perusteella säädetään valotusta ja tarkennusta haluttuun suuntaan ja otetaan lisää kuvia. Suljinaikaa ei kannata nostaa yli puolen minuutin, ellei halua että tähtien liike piirtyy kuvaan. 20-25 sekuntia on minun kokemukseni perusteella maksimi-aika. Kokeilua jatketaan niin kauan kun silmät pysyvät auki ja termarissa riittää kahvia. Sen jälkeen mennään kotiin nukkumaan ja kuvat katsotaan koneelta vasta aamulla, jos vaan maltetaan odottaa.

Kuvassa näkyvä valkoinen viiva lienee tähdenlento Linnunradan laidalla. Satelliitit piirtävät käsittääkseni tasaisen viivan, mutta tässä viivassa sen molemmat päät ovat terävät, joka viittaa tähdenlentoon.

Lue myös Digikuvaajan artikkeli revontulien kuvaamisesta. Siinä käytetään hyvin pitkälti samaa kalustoa ja tekniikkaa, kuin tähtien kuvaamisessakin.