Katukuvaaminen haastaa näkemään ja uskaltamaan

Katuvalokuvaus tai katukuvaaminen on ikivanha laji, joka on aina kiehtonut minua. Ehkä arkipäiväisten asioiden näkeminen uudessa valossa on se, mikä siinä eniten miellyttää. Ja mikä myös mietityttää. Ei ole nimittäin ihan itsestään selvä asia, että miksi jotkin kuvat toimivat kun taas toiset eivät.

Kadulla kuvaaminen on yksi vaikeimmista valokuvaamisen muodoista. Vaikka sitä on harrastettu niin kauan kuin kameroita on ollut olemassa, on se pysynyt harvojen harrastuksena ja tuskin kukaan voi tehdä sitä ammatikseen. Periaatteessahan homma on helppoa, kamera kaulaan ja kadulle kuvaamaan. Mutta mitä mielenkiintoista ja kuvattavan arvoista kaupunkiympäristöstä voisi sitten löytää?

Viime talven mittaan olen haastanut itseäni, ja koittanut saada aikaiseksi sellaisia katukuvia, joita kehtaisin laittaa vaikkapa esille jonnekin. Homma on osoittautunut vielä vaikeammaksi, kuin mitä ennalta ajattelin. Eikä aikaa tunnut löytyvän millään jollakin tavalla turhanpäiväiseltä tuntuvaan kuljeskeluun kaupungilla kameran kanssa. Ja sitten pitäisi olla vielä hereillä jos jotain tapahtuu. Seuraavassa joitakin katukuvaamiseen liittyviä ajatuksia joita olen päässäni pyöritellyt, sekä muutama kuva, jotka olen saanut talven mittaan aikaiseksi.

[post_ads]

Katukuvaamisen suunnittelu on vaikeaa

Kuvaamisen ennalta suunnittelu on lähes mahdotonta, koska eteen tulevat tapahtumat eivät ole ennustettavissa. Paikkoja kannattaa toki miettiä, sekä vuorokauden aikaa tai paremmin sanoen valaistuksen muuttumista päivän mittaan valitussa paikassa. Kaikki muu meneekin sitten enemmän tai vähemmän säkällä.

Eli ennalta voi päättää vain koska lähtee kuvaamaan ja minne aikoo mennä, mutta se tarkempia suunnitelmia on yleensä turha tehdä. Kannattaa antaa erilaisten tilanteiden ohjata toimintaa, ja katsoa mihin kameransa kanssa päätyy. Kaduilta voi etsiä sellaisia paikkoja joihin valo laskeutuu kauniisti, ja jäädä odottamaan kunnes sopiva kohde ilmaantuu paikalle. Tai voi selata erilaisia tapahtumakalentereita ja koittaa etsiä lupaavan tuntuisia tapahtumia.

Erilaisissa kaupunkitapahtumissa on kiinnostavaa kuvata, koska silloin voi piirtää mieleensä jonkinlaisen ennakkokäsityksen siitä, mitä mielenkiintoista tapahtumassa voisi kuvata. Ja yleensä saa yllättyä siitä, miten erilaisia kuvia kuitenkin taas tulikaan otettua. Huomio kannattaa esiintyjien lisäksi pitää myös yleisössä sekä tavallisissa kaduntallaajissa, ja koittaa etsiä erikoisia yksityiskohtia niiden joukosta.

Voisiko katukuva esittää jotain muutakin? Rakennuksia? Ehkäpä tyhjiä katuja, jos sellaisia jostain löytää? Silloin  lipsahdetaan helposti johonkin muuhun valokuvauksen alalajiin, kuten arkkitehtuuri tms. kuvaamiseen. Eipä silti että sillä olisi mitään väliä, mutta ihmisten kuvaaminen on sangen haastavaa, ja juuri siksi haluan pääpainon katukuvissani olevan muiden lajikumppanieni toiminnan kuvaamisessa.

Usein helpoimmat kohteet ovat rakennuksia tai niiden osia. Vaikka perinteisesti katukuvaamisen yhteyteen mielletään ihmisiä ja tapahtumia, niin mielestäni kaikkea visuaalisesti kiinnostavaa kannattaa kuvata.

Yleensä etsin katukuviini kuitenkin ihmisiä ja tapahtumia. Osin sen vuoksi, että ne ovat vaikeita kuvattavia ja vaatii melko tavalla uskallusta kuvata vieraita ihmisiä, ja osin siksi että ihmiset ovat kuvauskohteena loputtoman yksilöllisiä ja herättävät helposti katsojassa erilaisia tunteita. Olen huomannut, että kannattaa etsiä kuviin tavallisuudesta poikkeavia kuvakulmia ja mennä myös kauppakeskuksiin ja muihin rakennuksiin sisälle kuvaamaan, mikäli sitä ei ole erikseen kielletty.

En tiedä onko kuvaamisellani kuvapankkeihin osuutta asiaan, mutta jostain syystä pyrin ottamaan katukuvia siten, että niissä esiintyvät ihmiset eivät ole tunnistettavissa. Se tietenkin helpottaa kuvien julkaisemista, mutta tuo aika tavalla lisähaastetta kuvaamiseen. Toisaalta olen miettinyt sitäkin, että olisiko tämä minun tapani suojata alitajuisesti itseäni kuvaajana? Enhän voi loukata ketään jota ei voi kuvasta tunnistaa.

En siis myöskään tunne juurikaan tunkeutuvani tuntemattomien henkilöiden yksityisyyteen, mutta toisaalta kuvat jäävät etäisemmiksi, kuin sellaiset kuvat joissa kuvien henkilöt ovat enemmän läsnä. Tavallaan tämä asia hieman harmittaa, mutta ehkä se on ensimmäinen merkki oman tyylin löytymisestä tai jostain sellaisesta.
[next]

Kiinnostavimmat kohteet liittyvät ihmisiin

Kaupunki on ihmisten ihmisille luoma ympäristö. Siksikin mielestäni mielenkiintoisimmat kuvauskohteet ovat yleensä ihmisiä erilaisissa tilanteissa. Kun katsoo vanhojen mestareiden töitä, on vaikea löytää sellaista katukuvaa, jossa ei olisi kohteena juuri ihminen, tai ainakin sen osa. 

Entä sitten kuvattavien henkilöiden yksityisyyteen liittyvät seikat? Pitäisikö kysyä lupa kuvaamiseen? Olen tätä asiaa pohtinut ja tullut siihen johtopäätökseen, että ei kannata pyytää lupia. Katukuvaaminen pitää aina tehdä julkisella paikalla, jolloin kuvauslupaa ei tarvitse sen kummemmin kysellä. Jos menee kysymään ensin lupaa, ei lopputulos varmasti ole lähelläkään tyypillistä katukuvaa.

Tietenkään katukuvia ei saa käyttää kaupallisen tarkoitukseen ilman asianmukaista mallisopimusta, mutta ei se ole katukuvaamisen tarkoituskaan. Myös kuvien julkaisemista kannattaa harkita tarkoin. Kohdetta pitää aina kunnioittaa, niin katukuvissa kuin muissakin valokuvissa. Niinpä loukkaavia kuvia ei saa julkaista, ja muutenkin sellainen normaali talonpoikaisjärki on hyödyllinen apuväline katukuvauksessa. Jotkut ihmiset saattavat pitää kaikkea heidän valokuvaamistaan loukkaavana, jolloin on hyvä poistaa otetut kuvat ja pahoitella tapahtunutta. Myös viranomaisten neuvoja kannattaa kuunnella ja totella, eikä kannata hankkiutua vaikeuksiin parin hassun kuvan vuoksi.

Miksi katukuvia kuvataan? 

Koska katukuvien tulee olla aitoja (vaikka kyllä joitakin niistä aina on myös lavastettu) ja lisäksi mallisopimusten yms. lupien hankkiminen on käytännössä mahdotonta, on katukuvien ottaminen myyntitarkoituksessa turhaa, ainakin mitä tulee kuvapankkien kautta tapahtuvaan myymiseen.

Minulle katukuvien ottaminen on henkilökohtainen asia, enkä tee sitä ansaintamielessä vaan tavoitteena on itseni ja herkän tilannetajun sekä silmän kehittäminen. Periaatteessa kuvia voisi varmaan käyttää journalistiseen tarkoitukseen, mutta koska katukuvani ovat lähes yksinomaa mustavalkokuvia, eipä sellaisille taida mitään kaupallista arvoa löytyä.

Mutta kuten kaikki varmasti tietävät, ei valokuvaamisessa tarvitsekaan olla mitään sen kummempaa suurempaa tavoitetta. Riittää että tekeminen on hauskaa ja mielenkiintoista. Kuvaamien voi toimia ihan vaan vaikka pelkästään syynä astua ovesta ulos, kuten usein minulle lähtiessäni vaikka läheiseen lintutorniin kuvaamaan vesilintuja. Miksipä ei siis välillä myös syynä lähteä kaupungille ja "ihmisten ilmoille"?

[post_ad]