Asiaa kuvankäsittelystä - Voiko kuvaa käsitellä liikaa?

Katselemme päivittäin aika paljon valokuvia. Ja koska nykytekniikka mahdollistaa kuvien muuntelemisen ja muokkaamisen helposti omaan käyttötarkoitukseen tai tyyliin sopivaksi, alkaa välillä tuntua siltä, ettei niin sanottua tavallista kuvaa enää juuri näy missään. Ja monia tämä muokattujen kuvien tulva ärsyttää.

Minä kuulun siihen osaan kuvaajista, joita kuvien jälkikäsittely ei haittaa, mielestäni se pikemminkin kuuluu asiaan. Välillä kuitenkin näen kuvia, joissa kuvankäsittely on joko mennyt liian pitkälle, tai ei muuten vain toimi. Mikä silloin on mennyt pieleen? Ajattelen asiaa niin, että ei välttämättä mikään ole mennyt pieleen, en ehkä vain pidä kuvaajan tavasta käsitellä kuvaa. Valokuvien katsominen ja arviointi on täysin subjektiivinen kokemus, eikä minun mielipiteeni tee kuvasta hyvää eikä huonoa. Se mikä toimii yhdelle, ei välttämättä toimi toiselle. Toki voin hienovaraisesti koittaa kertoa mielipiteeni, mikäli sitä kysytään, mutta en lähde mielipiteeni perusteella tuomitsemaan kenenkään tyyliä käsitellä kuviaan.

Eläköön kuvankäsittely, hiljetköön nurisijat!

Valokuva on välähdys menneestä hetkestä, se voi olla uutiskuvan kaltainen toteamus tapahtuneesta tai valokuvaajan tulkinta siitä, mitä kameran edessä kuvan ottohetkellä näkyi. Uutiskuvia ei tietenkään saa käsitellä, koska niiden tulee kertoa kuvaushetkestä totuudenmukaisesti. Mutta entä muut kuvat? Eikö niitä saisi käsitellä ihan niin paljon kuin halua ja taitoa riittää? Kuvia on käsitelty jo paljon ennen kuin tietokoneita oli edes keksitty. Perinteisessä pimiössäkin pystyy kuvan sisältöä  ja painotuksia muuttamaan yllättävän paljon, kuvia on jopa yhdistetty useammista eri kuvista leikkaamalla ja liimaamalla negatiiveja. Miksiköhän tietokoneella tehtävä kuvankäsittely esitetään usein kovin negatiivisessa valossa?

Syy voi olla siinä, että tietokoneella tehtävä kuvankäsittely on pimiötyöskentelyä helpompaa. Se on jopa niin helppoa, ja kuvien tekeminen niin halpaa, että mahdollisuus ylilyönteihin on suuri. Jos ennen piti tarkkaan miettiä, että mitä kuvalle haluaa tehdä, ja jokainen pilalle mennyt versio maksoi rahaa, niin nykyään saa erilaisia vipuja väännellä ja säätimiä säädellä sydämensä kyllyydestä. Eikä se maksa muuta kuin kokeiluihin menetetyn ajan.

En ole itse aikaa pimiössä juuri kuluttanut, mutta ymmärrän aika hyvin myös niitä jotka ovat. Varsinkin ammatikseen kuvanneet ja sellaiset kuvaajat, jotka ovat nähneet valtavasti vaivaa tekniikkansa hiomiseen, saattavat helposti katkeroitua uuden tekniikan edessä. Onko heidän vaivannäkönsä ollut turhaa, kun nykyään samat asiat tehdään muutamaa nappia painamalla? Tuskinpa kuitenkaan, mutta ymmärrän heidän tuskansa.

Kun katson valokuvia, niin mietin välillä että mitä oikeastaan haluaisin nähdä. Sellaisiako kuvia, jotka ovat otettu suoraan kamerasta kiinnittämättä sen enempää huomiota niiden terävyyteen kuin sävyalaan, tai valotuksen säätämiseen? Vai sellaisia, jotka on tuunattu juuri niin sävähdyttävän – vaikkakin joskus myös varsin epärealistisen – näköisiksi, kuin miten kuvaaja haluaa kuvansa esittää? Kallistun vahvasti jälkimmäisen vaihtoehdon puoleen, jos näistä kahdesta pitäisi valita. Usein paras lopputulos syntyy kuitenkin jossakin näiden kahden ääripään välimaastossa.

Valokuvaajan tyyli ratkaisee

Eikö valokuva, ja varsinkin taidevalokuva, ole aina tekijänsä tulkinta tapahtuneesta? Minun mielestäni sen nimenomaan pitää olla sitä. Valokuvaajan tyylihän on juuri se hänen oma tapansa esittää kuva. Siihen liittyy varmasti valintoja esimerkiksi kuvan ottamiseen käytetystä kalustosta ja kuvan ottohetkellä tapahtuneita valintoja vaikkapa rajaamisen suhteen, mutta yhtälailla myös valintoja kuvan jälkikäsittelyyn käytetyn tekniikan suhteen tavoitellun tyylin loppuun viemiseksi tietokoneen ruudulla. Kuvankäsittely on kiistaton osan kuvan luomisprosessia, ja onneksi se on nykyään edes vähän helpompaa kuin mitä se oli ennen.

Kun katson valokuvaa, katson valokuvaa. En yritä arvailla, että minkälaisia temppuja sen tekemiseen on tarvittu, tai että millä tasolla kuvaajan kuvankäsittelytaidot ovat. Parhaimmillaan kuvankäsittelyä ei kuvasta edes huomaa, mutta vaikka välillä on ilmeistä, että oikeasti asiat ovat näyttäneet joltain ihan muulta, ei sekään minua juuri häiritse. Jos kuva on hyvä, on se onnistunut tekniikasta huolimatta. Tai ehkä juuri sen takia.