Luovuus tarvitsee tilaa ympärilleen, eikä sitä voi pakottaa. Ei ole olemassa nappia mistä painamalla alkaa syntymään ideoita ja kaikki tekeminen alkaa tapahtumaan kuin itsestään. Joskus ei vaan synny eikä jaksa ja motivaatio valokuvaamiseen laskee. Pian usko itseensä ja tekemiseensä hiipuu kun huomaa sen, että kehitystä ei tunnut tapahtuvan. Silloin pitää pysähtyä ja kerätä voimia. Pitää miettiä asioita ja tutkiskella itseänsä, yrittää houkutella luovuus pikkuhiljaa taas esiin.
Olen ollut kohta vuoden jaksamatta panostaa valokuvaamiseen tai kirjoittamiseen kovinkaan paljoa. Tunnen itseni, en siksi ole lähtenyt yrittämään mitään väkisin, vaan sen sijaan olen miettinyt asioita. Haluaisinkin nyt kertoa, mitä olen puolessa vuodessa oppinut, ja mikä on saanut minut taas liikkeelle. Haluatko kuulla?
Motivaatio valokuvaamiseen hukassa
Kun tekee jotain sellaista, jota kohtaan tuntee intohimoa ja jonka tekemiseen on sisäinen palo, tekeminen muuttuu olemiseksi ja oleminen tekemiseksi. Ei siis osaa olla tekemättä, vaan vähintäänkin ajatukset ovat meneillään olevassa projektissa tai tulevan suunnittelussa. Silti pitäisi pysyä tilanteen päällä edes sen verran, että ymmärtäisi välillä levätä. Muuten väsyy, ja väsyneenä ei pysty parhaimpaansa.Ja kun ei pysty parhaimpaansa, tulokset huononevat. Silloin alkaa helposti suorittamaan väkisin, ja se taas johtaa helposti väsymykseen. Kierre on valmis. Valokuvaaminen on intohimoni, mutta välillä tunnen olevani eksynyt kamerani kanssa, siis kuvainnollisesti.
Minun täytyy säännöllisesti päästä pois arjen menosta ja melskeestä, ja kameran etsimen läpi katselu rajaa sopivasti pois ympäröivän maailman. Se rauhoittaa ja kuvaamalla voin ladata akkujani.
Silloin tällöin valokuvaaminen tuntuu kuitenkin oudon väkinäiseltä. Tätä olen ihmetellyt ja etsinyt syitä ilmiöön. Kuvaamisen tuloksena syntyy valokuvia, joita on kiva katsella ja myös esitellä muille. Kuvia tulee ladattua nettiin, ja ehkä joku niistä pitääkin siellä, peukkua ainakin kaverit usein nostavat. Kivaa hommaa, kaikki kuvaajat sen tietävät ja kaikki sitä tekevät. Siinä piilee kuitenkin vaara.
Sosiaalinen media koukuttaa, ole tarkkana!
Valokuvien jakaminen netissä on helppoa ja palkitsevaa, onhan se tapa saada oikeutus kuvaamiselle ja jotain vastinetta kameroihin kulutetuille rahoille, ainakin noin niin kuin periaatteessa. Sillä kohtaa kun aikaa alkaa kulua enemmän peukutteluhommissa kuin kuvaamisessa, ollaan ehkä kuitenkin väärällä tiellä. Sosiaalinen media on pullollaan palveluita, joissa on mahdollista saada näkyvyyttä ilman, että tarvitsee edes poistua kotoaan, ja sehän se vasta houkutteleva mahdollisuus on.Olen ihmetellyt usein sitä, että kuinka paljon tykkääjiä ja seuraajia joillakin kuvaajilla on Instagrammissa tai Facebookissa. Jostain olen ymmärtänyt, että jos tänä aikana haluaa menestyä, pitää kerätä kymmeniä tuhansia tykkääjiä omalle sivulleen. Miten se on mahdollista?
Siihen päästäkseen pitää tietenkin tykätä muiden kuvista, että muutkin tykkäisivät sinun kuvistasi. Se on ihan yksikertainen ja itsestään selvä juttu. Ja se toimiikin vielä aika hyvin. Eli siis jos käyn tykkäämässä kymmenistä tuhansista kuvista, niin kymmenet tuhannet tykkää mun kuvista, vai?
No ei ehkä ihan niin, mutta sinne päin. Siis mitä enemmän tykkäät muista, sitä enemmän sinusta tykätään. (Siinä on muuten yhtälö, jonka ympärillä tehdään valtavan paljon liiketoimintaa.) Siis käyt vähän siellä sun täällä ja tykkäät yhdestä ja toisesta, heität ehkä jonkun kivan pikku kommentin jonkun jostain kuvasta, ja odotat ja kyttäät että ketkä tykkää sun kuvasta, ja montako peukkua mikäkin kuva kerää. Ihanaa!?
Nyt siis kaikki joukolla tykkäämään ja kyttäämään, vai?
Mutta hei eikun odotas nyt vähän! Siis peukutetaan joo, ja ollaan kivasti kohteliaita muille. Sitten kehutaan vähän ja toivotaan, että muutkin tykkäisivät minusta — eikun siis minun kuvistani. Vai onko kyse sittenkin enemmän minusta itsestäni, kuin kuvistani? Eikö puhe ollut alunperin valokuvaamisesta ja siitä, että miksi into on kadonnut? Niinpä! Näetkö nyt?
Osaamisen arviointi perustuu itsensä vertaamiseen muihin, mistä apua?
Jos joku asia valokuvaamisessa on vaikeaa, on se oman tasonsa määrittely ja osaamisensa arvioiminen. Mistä voin tietää, että olenko oikeasti hyvä valokuvaamaan, jos arviointi tapahtuu ympäristössä, jossa kaikki tykkäävät kaikista? Ja jos joku sanookin jotain negatiivista, ei siinä ole hiventäkään rakentavasta kritiikistä, jonka perusteella olisi mahdollista kehittyä. Tämä kannattaa pitää mielessä, kun selailee niitä satoja Facebook-päivityksiä.Aina voi toki katsoa muiden kuvia kriittisesti ja verrata niitä omiin kuviinsa. Vaikka voihan se olla aika masentavaakin, jollei asennoidu siihen oikealla tavalla. Minä selailen kuvia netissä tosi paljon, ja haen inspiraatiota ja ideoita aika usein esimerkiksi 500px.com -sivuilta. Ja on kyllä myönnettävä, että ihan on pikkusen hienoja kuvat siellä. Ja että sillä kohtaa tarkkana saa olla, kun alkaa vertailemaan maailman parhaiden kuvaajien kuvia omiinsa – saattaa nimittäin tulla mieleen laittaa kamerat myyntiin sen jälkeen.
"Ehkä se kaikista suurin syy pitkään taukoon kuvaamisessani on ollutkin kalvava pelko keskinkertaisuuden kuoppaan putoamisesta."Jotenkin tuntuu, että internet ei tarjoa oma osaamisen arvioimiseen oikein mitään keinoja. Paras keino siihen on etsiä joku ryhmä tai yhteisö, jossa kantavana ideana on kuvien arvioiminen kehittymisen näkökulmasta toisten kuvaajien kanssa. Siis palautetta antaen ja saaden, ei sen enempää päätä silittäen kuin ojaan kaataenkaan, rehellisesti mutta jokaista ryhmän jäsentä kunnioittaen.
Juuri tällaiseen toimintaan olen törmännyt monissa koulutusryhmissä ja kursseilla. Kannattaakin harkita osaamisen hankkimista erilaisten kurssien avulla. Olen ollut muutamassa työpajassa ja valokuvauskurssilla, ja aion varmasti osallistua jatkossa niihin vielä aiempaa useammin.
Hankkiutumalla mukaan samanhenkisten ihmisten pariin saa paitsi uusia tuttavuuksia, myös osaamista ja ideoita valokuvaamiseen. Ja voi itse pyytää palautetta työstään kurssin vetäjältä tai muilta osallistujilta. Se on varmasti arvokkaampaa, kuin tuntemattomien nettitrollien hatusta heittämät kommentit.
Pitää olla aika tarkkana siinä, mihin aikaansa käyttää. Turhanpäiväinen ja energiaa kuluttava netissä someilu saa jäädä, tästä lähtien valitsen yhteisöni viisaammin. Vähemmän sosiaalista mediaa, enemmän oikeita kontakteja.
Kuvaaminen vääristä syistä masentaa ja kateus lamaa luovuuden, mutta keinoja siihenkin löytyy
Monet valokuvaajat ovat melko kilpailuhenkisiä ja herkkiä vertaamaan omia kuviaan muiden töihin. Vaikka pieni kilpailuhenkisyys varmasti parantaa tuottavuutta, se saattaa myös ohjata tekemistä ei-toivottuun suuntaan. Jos kuvien ottamisen syynä on vain muiden hyväksynnän ja tykkäämisten kalastelu, tulee helposti otettua vain sellaisia kuvia, joista arvelee muiden pitävän. On helppoa etsiä netistä suosituimpia kuvia ja pyrkiä tuottamaan itse samankaltaisia kuvia suurimman mahdollisen näkyvyyden saamiseksi.Markkinoinnin ja itsensä esiintuomisen kannalta tämä on varmasti hyvä asia, mutta valokuvaajana kehittymiseen ja itsensä ilmaisun kannalta tämä tuntuu väärältä keinolta. Kuvat jäävät helposti aika "muovisiksi", todisteeksi teknisestä osaamisesta, mutta vailla sisältöä. Näitä kuvia aikansa kuvattuaan alkaa tekeminen helposti maistua puulta.
Ja sitten me valokuvaajat olemme myös aika kateellista porukkaa. Muiden menestyminen aiheuttaa rinnassa sellaista outoa tunnetta, joka on myrkkyä luovuudelle. Olen pyrkinyt aina olemaan tarkka sen asian suhteen, että en antaisi muiden menestyksen vaikuttaa omaan tekemiseeni.
Hyvä keino itsensä kehittämiseen tässä asiassa on ajatella sitä hieman eri kantilta. Jos näen jonkun todella upean kuvan, ja huomaan pienen kateuden siemenen kasvavan sisälläni, ymmärrän sen merkkinä siitä, että nyt ollaan itselleni tärkeiden asioiden äärellä. Eli siis tuo kuva on juuri sellainen jonka haluaisin itsekin ottaa, ja se edustaa sitä tyyliä mikä on lähellä sydäntäni. Se pitää siis ymmärtää ja painaa mieleensä.
Sen sijaan, että valittaisin kateellisena keskinkertaisuuttani, koetan löytää tilanteesta suuntaa ja pontta omalle tekemiselleni ja tyylini etsimiselle. Näin pyrin kääntämään lamaavan tilanteen edukseni.
Kannattaa siis keskittyä vahvasti vain omaan tekemiseen. Suosittuudesta tai tykkäyksistä ja seuraajista kilpaileminen muita kuvaajia vastaan ei ole eduksi oman tyylin löytymiselle, koska painopiste on liiaksi muiden kuvaajien valokuvissa. Vaikutteita tulee näin ollen liikaa. Ideoita ja esimerkkejä kannattaa etsiä, mutta samalla on hyvä miettiä, että kuinka niitä toteuttaa osana kehittyvää omaa tyyliä.
Valokuvaajilta valokuvaajille, kuplasta pitäisi päästä pois
Valokuvaaminen harrastuksena on hyvin suosittua, ja valokuvaajia on paljon. Internetin avulla on helppoa olla osana valokuvaajayhteisöä ja jakaa kuvia sekä tietoa muiden kuvaajien kanssa. Olen miettinyt tätä eräänlaisessa kuplassa toimimista aika paljon. Sinänsä se on hyvä tapa harrastaa, koska yhdessä muiden kanssa toimimalla kehittyy nopeasti ja saa paljon ideoita. Välillä kuitenkin tuntuu, että olisi hyvä tulla nähdyksi myös laajemman yleisön edessä.On eri asia ruotia kuvia muiden kuvaajien kanssa, kuin saada palautetta kuvista ihan tavallisilta ihmisiltä. Siis siten, että onnistuisi herättämään tunteita ja saada ihmiset kiinnostumaan kuvista sisällön vuoksi, eikä vain kohteliaisuudesta tai jonkun kuvausteknisen ratkaisun ansiosta.
Omien projektien esille tuominen ja arvostuksen saaminen ns. taidepiireissä olisi minulle se kaikista palkitsevin mittari, mutta sellaiseen minulla on vielä pitkä tie kuljettavanani, ja minun onkin hieman vaikea uskoa sen ehkä koskaan toteutuvan. Päämääriä on silti hyvä olla, jotain jota kohti suunnistaa. Näiden asioiden kanssa aikani paikallani jauhaen olen miettinyt, että mikä on se seuraava konkreettinen askel, jonka avulla voisin kurkottaa kohti uusia tähtiä ja joka veisi pois päin tutuista ympyröistä. Keksin yhden asian joka on sellainen, ja josta minulla on vain vähän kokemusta.
Kannattaa pitää valokuvanäyttely. Siis vaikka osana jotain suurempaa yhteisnäyttelyä, tai jos mahdollista, koota omista kuvista kokonaisuus ja tarjota sitä esille vaikka johonkin kahvilaan tai kirjastoon, tai mihin vaan tulee mieleen. Se on käsinkosketeltavan konkreettinen keino astua esiin valokuvaajana.Mikäli näyttelyn pitäminen tuntuu mahdottoman suurelta urakalta, sen voi jakaa osiin. Ensimmäinen käytännön asia on tehdä omista kuvista printtejä. Voin vakuuttaa, että kun on nähnyt sen vaivan, että valitsee sopivat kuvat ja saanut ne tulostettua isoon kokoon, on suorastaan vaikea olla näyttämättä niitä mahdollisimman suurelle yleisölle.
Sitä en vielä tiedä, että koska ja missä seuraava näyttelyni tulee olemaan, mutta näyttelyn pitäminen on hieno päämäärä, joka toteutuessaan on varma merkki oman tekemisen merkityksellisyydestä. Ja kun kuvaaminen tuntuu merkitykselliseltä, on siihen helppo motivoitua kunnolla. Motivaatiostahan – tai sen puutteesta – tässä alunperin oli kyse, eikö vain?
Keinoja luovuuden palauttamiseen
Olen kertonut nyt melko perusteellisesti niistä asioista, jotka ovat olleet syynä kuvausintoni hiipumiseen. On aika koota ajatuksia yhteen ja miettiä keinoja luovuuden palauttamiseen. Olen koonnut itselleni listan asioista, jotka aion pitää mielessä kristallin kirkkaina jatkossa.- Älä kuvaa väkisin. Pidä taukoa jos on tarvetta, luovuutta ei voi pakottaa esille.
- Keskity omaan tekemiseen, kuvaa vain omista lähtökohdista äläkä kerjää huomiota muilta.
- Älä kilpaile muita, vaan itseäsi vastaan.
- Poimi muiden tekemisestä vain ideoita, älä anna kateuden lamata luovuuttasi.
- Osallistu kurssille tai koulutuksiin säännöllisesti.
- Tulosta kuvia, jo yksi tulostettu kuva omalla seinällä auttaa hahmottamaan omaa tekemistä.
- Pidä valokuvanäyttely, yksin tai yhdessä muiden kanssa. Joudut valitsemaan kuviasi, se antaa suuntaviivoja tulevaan.
- Ja kaiken tämän lisäksi ole armollinen itsellesi. Anna itsellesi lupa välillä myös epäonnistua
Uskoisin niin, että ainoa varma keino välttää tämä vastaisuudessa on varmistaa kehittyminen valokuvaajana. Jaa että mitenkö? Keinot löytyvät yllä olevaa listaa silmäilemällä ja ennenkaikkea itseään tutkien. Nyt menee taas pitkästä aikaa kovaa, pää on täynnä ideoita ja kuvausintoa rittää. Pieni tauko teki hyvää!
Onko sinulla jotain lisättävää tai ehkä haluat kysyä lisätietoja? Pyrin vastaamaan kaikkiin juttua koskeviin kysymyksiin. Osallistu keskusteluun ja jätä kommentti!